Asuntokaupan Kuntotarkastus suositellaan tehtäväksi aina ennen asuntokaupan syntymistä. Tarve korostuu, mikäli kyse on vanhan kiinteistön kaupasta. Tarkastuksessa pyrimme löytämään kaikki rakennuksessa/asunnossa olevat riskit, viat, puutteet ja asumisterveyttä ja asumisviihtyvyyttä haittaavat seikat.
Yrityksemme kuntotarkastajalla on erittäin laaja koulutus rakennusalalta, joista mittavin on Rakennusterveysasiantuntija- koulutus. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Rakennusterveysasiantuntija- koulutuksen saaneella henkilöllä on huomattavasti paremmat lähtökohdat tutkia rakennus kokonaisvaltaisesti, kuin Asuntokaupan Kuntotarkastaja- koulutuksen saaneella henkilöllä. Lisäksi häneltä löytyy seuraavat koulutukset: a- vaativuusluokan kosteustekninen kuntotutkija, rakenteiden kosteuden mittaaja, kosteusvaurion korjaussuunnittelija, rakennusten tiiviysmittaaja ja rakennusten lämpökuvaaja. Pohjakoulutuksena on rakennusinsinöörikoulutus(amk).
Suosittelemme tekemään Asuntokaupan Kuntotarkastuksen myös silloin, kun kyse on osakehuoneiston myynti- tai ostotapahtumasta, koska osakkaat ovat kuitenkin yhdessä vastuussa rakennuksista. Tällöin voimme tehdä ns. Suppean Asuntokaupan Kuntotarkastuksen, jonka hinta on huomattavasti normaalia Asuntokaupan Kuntotarkastusta alhaisempi. Suppea Asuntokaupan Kuntotarkastus sisältää kosteuskartoituksen pesuhuoneesta, saunasta, wc- tiloista, kodinhoitohuoneesta ja keittiöstä, riskirakenneanalyysin piirustuksista ja aistinvaraisesti, sekä ilmanvaihdon tutkimuksen.
Kuntotarkastuksessa asunto tai kiinteistö tutkitaan pintaa rikkomattomilla menetelmillä. Tutkimuksessa käytetään apuna aistinvaraisia menetelmiä sekä pintakosteudenosoitinta ja mahdollisesti savukonetta. Asuntokaupan Kuntotarkastus tehdään KH 90-00394, LVI 01-10414 kortiston ohjeiden mukaisesti.
Salaojien toimivuus on erittäin tärkeää. Niiden uusiminen on kohteesta riippuen noin 15000...25000 euroa. Nyt voimme tarjota salaojien kuvausta kuntotarkastuksen yhteydessä erittäin laadukkaalla kuvauskameralla! Tämä edellyttää tietenkin, että salaojien tarkastuskaivo on olemassa tai vähintään purkupaikka. Sovi kuvauksesta tilauksen yhteydessä, niin tutkijamme ottaa kaluston mukaansa tarkastukseen.
Meiltä saat kuntotarkastuksen yhteydessä sisäilman laatuun liittyvät mittaukset edullisesti. Mittaamme käsimittareilla sisäilman hiukkaspitoisuuden (PM10 ja PM2.5), TVOC- pitoisuuden, formaldehydi- pitoisuuden, hiilimonoksidi- pitoisuuden ja paine-eron. Näiden mittausten tuloksena saamme hyvän kuvan sisäilman terveellisyydestä mittaushetkellä.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous, kun asuntokauppa on ajankohtainen!